Sarvet, sorkat

1. vuosi kuvajournalismin pääaineopiskelijana alkaa olla takana ja täytyy sanoa, että olen viihtynyt hyvin. Siitäkin huolimatta, ettei kameraa opinnoissa juurikaan ensimmäisenä vuotena näkynyt.

Myös kuvajournalismin sivuaineopiskelijat on nyt valittu täydentämään porukan kymmenen hengen suuruiseksi. Toivottavasti jokainen meistä löytää oman särmänsä tulevien vuosien aikana.

Joka tapauksessa, totesin jo edellisissä kuvataiteen opinnoissani, ettei opiskelujen harteille voi omaa ammatillista kehittymistään laittaa. Vaikka kuinka kiltisti ja tunnollisesti tekisi annetut tehtävät aina ajallaan, niin se ei yksin riitä. Koulu antaa mahdollisuuksia tehdä ja kokeilla, mutta se ei voi antaa ammatti-identiteettiä, eikä omaa ääntä.

Stiga

KKK

Kevät, Konsta ja kalja.

Teemu

Suorien henkilökuvien ottaminen on aina ollut vaikeinta. En tiedä miksi. Ehkä siksi, että henkilökuvaustilanne korostaa kuvaajan ja kuvattavan välisen kommunikaation tärkeyttä. Myös siitä on etua, että kuvaaja onnistuu vakuuttamaan kuvattavan siitä, että kuvaaja osaa tehtävänsä. Kuvattava saadaan uskomaan siihen, että otettava kuva tulisi olemaan totuudenmukainen esitys tämän persoonasta.

Muutamia vuosia takaperin näin dokumentin Caj Bremeristä ja täytyypä myöntää, että mies on aika kettu henkilökuvaustilanteissa. Dokkarin perusteella Bremer on erityisen taitava pitämään keskustelua yllä kohteen kanssa ja ottamaan kuvia samalla.

Kuvaajakollega Jani Souranderin blogissa on muuten kiinnostava kirjoitus lehtien henkilökuvien hymyilypakosta. Janin blogia kannattaa muutenkin tsekkailla.

Projekti

Olen jo pitemmän aikaa ollut innostunut kuvaamaan luonnon ja rakennetun ympäristön rajapintoja. Taustalla lienee jonkinlainen kesyttömän ja kontrolloidun kohtaamiseen liittyvä naiivi visuaalinen fantasia, joka vielä hakee muotoaan.

Havainnekuva

Paluu

Vanha blogi-aihio pois naftaliinista. Blogin tarkoituksena on siis toimia pohjana erilaisille kuvallisille puuhasteluille ja todennäköisesti päivittelen sitä ainakin alkuun erittäin sattumanvaraisesti.

Joka tapauksessa, avautukoon uudestisyntynyt blogi stalkkauksen merkeissä. Aiemmissa asunnoissani ei ole ollut ovisilmää ja nyt tämä optinen väline kiehtoo siinä määrin, että tottakai sen läpi piti ottaa muutamia kuvia. Kohdalle sattuu sopivasti naapuritalo. Tjenare Pärre!